Ymon on kasvanut ja muuttunut kuluneen vuoden aikana merkittävästi.
Kasvun ja muutoksen taustalla on ollut vuodesta 2003 (perustamisesta) lähtien kannattava toiminta ja markkinoiden kysynnän muutos. Fokuksemme on pysynyt samana, keinoihin tuottaa ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin on muutoksella haettu ratkaisuja.
ICT-alan osaamisen ja palveluiden tarve on keskittynyt pitkälti pääkaupunkiseudulle, johon myös suurin osa asiakkaista on keskittynyt. Huomattavaa on kuitenkin, että asiakkaalle tuotettava palvelu ei välttämättä edellytä toimintojen keskittämistä asiakkaiden läheisyyteen.
Markkina- ja taloustilanne on muuttanut kysyntää. Tuotteiden ja monasti epäonnistuneiden kokonaisulkoistuksien jälkeen yritykset hakevat kustannustehokkaita ratkaisuja osaulkoistuksilla, jolloin jokin pienempi kokonaisuus ostetaan tähän asiaan vihkiytyneeltä toimijalta. Muuttuneen tilanteen mukaisesti Ymonin ratkaisut on muokattu vastaamaan asiakassektorin vallitsevia ja kasvavia tarpeita.
Asiakkailla on nyt tilanteensa ja tarpeensa mukaan mahdollista hankkia Ymonilta ratkaisuja:
Palveluiden ja tuotteiden tarjonta räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan. Asiakkaalla on mahdollisuus käyttää Ymonia lyhytkestoisena apuna, tuotteen toimittajana tai ulkoistaa haluamansa kokonaisuus kokonaan Ymonin hoidettavaksi.